Noniin tänään on ollu tosi kiva ilma kun on tuo aurinkoki paistanu. Aamusta lähettiin kaupoille miehen ja Antonin kanssa. Tietty meille ehti tulla jo aamulla
kotona riita jonka seurauksena sitten mies piti mykkäkoulua. Ensin mentiin ikeaan kun piti uusi sohvapöytä hankkia...noh en löytänyt sitä sieltä ja apua ei ollu
saatavilla kun toinen mökötti. Jäi sitten se ostamatta. Sitten ajeltiin prismaan. Siellä sitten kun parkkihalliin päästiin niin mies ottaa pojan takapenkiltä ja lähtee
sellasta puolijuoksua sinne kauppaan. Päätin, että minä en sen perässä juokse, joten päätin sitten jäädä autoon odottelemaan, kun sieltä ei kuitenkaan pitänyt muuta
ostaa kun maitoa pojalle ja vaippoja. Sitten hain toisesta kaupasta vielä hiusvärin ja ajeltiin kotiin. Ja ei puhuttu mitään. Kun päästiin kotio niin laitoin pojan pinna-
sänkyyn nukkumaan kun oli pikkunen poikki ja lähdin palauttamaan autoa kun se oli miehen isältä lainassa. Ja kun tuun kotiin niin sitten täälä nukkuu molemmat
vieläkin.
On se ihmeellistä, että voi heittäytyä jotenkin lapselliseksi, että alkaa mykkäkoulua pitämään. Itse en sellasta ymmärrä, koska sillon ei voi kommunikoida toisen
kanssa ollenkaan ja sitten kun juurikin pitäis kaupoilla käydä esim ruokakauppaan ei menty ollenkaan, koska siitä ei olisi tullut mitään, koska siellähän pitää
niitä mielipiteitä jakaa ja yhdessä jutella, että mitä ruokia tehdään yms. Muutenkin ilmapiiri on sellainen, että ei kiinnostaisi olla edes samassa paikassa mutta
minnes lähdet kun on reilu kk ikäinen poika ja asut samankatonalla. Ja noin pienen lapsen kanssa on aika paha lähteä minnekkään kun kaikki tavarat pitäisi
sitten raahata mukana.
Osaan itsekkin kyllä riidan aikana sanoa pahasti, mutta minä olen meistä se kuka osaa pyytää ajoissa anteeksi. Nimittelin miestä tässä kotona kun hän alkoi päätä
aukomaan, mutta sitten hetkenpäästä pyysin kyllä anteeksi. Se ei näytä hänelle mitään merkkaavan.
Olen kyllä tässä pikkuhiljaa huomannut, että rakkaus pelkästään ei suhteessa riitä. Tarvitaan sitä tahtoakin, että selviää erilaisista tilanteista ja riidoistakin.
Mutta senkin oon huomannut, että tässä kyseisessä suhteessa sen tahdonvoiman pitäisi todellakin olla tosi kova ja hermojen pitäisi kestää todella paljon.
Ajatuksia tullut, että onko minusta tähän. Lapsikin rasittaa osittain juurikin yö heräilyllä ja sellaisilla normaaleilla asioilla mitä tulee päivittäin lapsenhoidossa.
Niin sitten pitäisi jaksaa vielä hoitaa sitä suhdettakin ja itsestä alkanut tuntumaan, että kun on vanhojakin riitoja mitkä välillä nousee esiin niin kuinka kauan
jaksaa yrittää vielä sopia ja jatkaa vai että koska napsahtaa. Ja kuinka kauan se tahdonvoima kestää.
Ennen kun raskaus oli sillon edes pidemmällä otin puheeksi sen, että sitten kun lapsi tulee niin pitäisi puhua enemmän jos tulee erimielisyyksiä, eikä
pitää mitään mykkäkoulua. No se asia ei muuttunut. Ja että muunkin kommunikoinnin pitäisi olla parempaa ja että meidän pitäisi keskittyä siihen, koska muuten kaikki menee aivan sekaisin. Sanoin myös, että en halua että poika joutuu olemaan kahdessa eri perheessä. Minä en ole mikään luovuttaja
enkä eroa niin pienien asioiden takia enkä niin helposti kuin muut nykyaikana.
Mieheni on minut meidän suhteen aikana jättänyt kolme kertaa. Ja aina perunut sanansa. Ja aina olen silti jaksanut uskoa, että me pysytään yhdessä.
Olen uskaltanut toivoa, että me mentäisiin naimisiinkin jonain päivänä, mutta pikkuhiljaa alkaa tuntumaan, että tämä suhde on jo liian rikkinäinen, että
me ikinä niin pitkälle mentäisiin. Rakastan tätä miestä enemmän kun ketään muuta tähänasti jonka kanssa olen suhteessa ollut ja siks tuntuisi ihan kamalalta
edes ajatella, että vain lopettaisi kaiken ja oppisi elämään yksinään ja sopimaan jotakin vuoroja, että koska poika on minulla ja koska miehellä.
Olen tullut kuitenki siihen lopputulokseen, että yritän ihan viimeiseen asti selvittää asiat ja jatkaa eteenpäin. Niin kauan yritän kun tulee se päivä, että
se minunki tahdonvoima vaan loppuu ja sitten alotellaan uutta elämää.
Että tämmöstä tänään.
Pieni lisäys vielä
Tänään sitten tässä iltapäivällä lähdin lenkkeilemään kerrankin ilman vaunuja ja oli kyllä toisaalta ihan mukavaa päästä välillä ihan yksinään vain kävelemään.
Sen jälkeen tuli minun isä ja hänen vaimo käymään tässä meillä katsomassa Antonia ja sanoivat että huomenna kuulemma ostavat meille sen sohvapöydän
mikä minun alunperin piti tänään ostaa. No tarjosin siitä sitten rahaa että voin antaa mukaan, mutta ei kuulemma tarvinnut. No ei se pöytä maksakkaan kuin
viisi euroa, että se nyt ei kamalan hintainen ole. Anton on ollut kokoillan ihan nätisti ei ole paljon itkeskellyt muutakun sillon kun on nälkä iskenyt taikka kun
tuo tutti ei aina halua pysyä suussa :D Maito on maistunu kyllä pojalle hyvin ja vähäsen sai sitruunamehuakin kun on tuota sammasta kielessä. Sitäkin on välillä vähemmän ja välillä enemmän ja välillä se lähtee kokonaan pois ja sitten tulee taas..että en tiä mikä siinä on mutta mehu auttaa! Tässä me nyt sitten istuskellaan sohvalla. Tai no
Anton torkkuu tuossa peittojen päällä ja välillä narisee kun tutti tippuu. Tv:stä ei oikein tule mitään niin sitten ajattelin vaan ihan ajankuluksi tulla tänne kirjottamaan
jotakin, mutta se tuskin ketään haittaa kun tätä ei kukaan luekkaan. Tänään ei ole paljoa tullut minun kyllä syötyä kun vaan kaksi leipää ja sitten olen juonu kaksi
energiajuomaa. Toista aamulla kun oltiin kaupoilla ja toisen kun tossa lenkillä oli niin sai vähän virtaa kun muuten oisi iskenyt kauhea väsymys. Ahdistaa tämä paino
mitä tuli raskauden aikana aivan liikaa ja nyt koitan sitä jotenkin saada pois. Olisihan se oman hyvinvoinnin kannalta todella hyvä juttu, mutta tietenkin haluisin näyttää
oman miehenkin silmissä nätiltä ja siltä kun ei tunnu ollenkaan omasta mielestä niin on kokoajan kauhean vaivaantunut myös tuon miehen seurassa ja aina kun pitää
jonnekkin esim juurikin kaupoille lähteä niin kamalata paineet.
Ulkonäköpaineet nyt on tunnetusti naisilla muutenkin ihan kamalat niin minulla ne on siitä varmaan 100 kertaa pahemmat tällähetkellä. On tiettyjä asioita mistä pidän omassa ulkonäössä esim tatuoinnit ja no tällä hetkellä tykkään myös hiuksista kun värjäsin ne. Mutta siihen se sitten jääkin. Enemmän on asioita mitä haluan muuttaa,
mutta välillä tuntuu, että en kuitenkaan pääse näistä kiloista eroon ja ennen olin tottunut siihen, että oon hieman hoikempi kun nyt, On ymmärrettävää että lihoo kun odottaa lasta ja että siinä menee hetki, että ne kilot lähtee, mutta silti ei ole mukavaa kun ei voi ajatella mitään muuta kun vaan sitä että kun jokapuolelta tursuaa rasvaa.
Vaikka kaverit ja mies ei haluisi ehkä että ajattelen niin, mutta jokatapauksessa sellaiset ajatukset tulee mieleen heti kun valitsee vaatteita tai kun pitäisi mennä ihmisten ilmoille. Olen siis 166 pitkä ja painan nyt 80kg ja synnytyksestä on yli 1kk. Olen jo 13kg laihtunut, mutta vielä olisi vähintään 11kg jäljellä , mutta tähtään siihen, että
lähtisi vielä ainakin 20-30kg pois ja siinäpä vasta on sitten urakkaa, että huhhuh!!
Saatiin myös onneksi tuo miehen ja minunkin välinen riita selvitettyä. Ja aikaa tässä menee, että saa suhteen taas parempaan kuosiin, mutta tällähetkellä ainakin
näyttää ihan hyvältä. Näin minun mielestä ainakin. En minä kuitenkaan turhaan kihloissa ole. Sen verran uskon näihin kihloihinkin, että mun mielestä se on se
lupaus siitä avioliitosta. Tapahtui se sitten vähänajanpäästä kihloihin menemisestä taikka siitä esim vuoden päästä. Mutta jokatapauksessa minun mielestä kihloihin
ei mennä jos tarkoituksena ei ole mennä sitten naimisiin. Ja sellaisen ihmisen kanssa ei edes kuulu mennä kihloihin jos ei tiedä että haluaa mennä naimisiinkin.
Minulle itselle riittää sitäpaitsi pelkästään se, että menisi maistraatissa naimisiin.. Ne juhlat voisi pitää sitten myöhemmin ja niihinkin menis kuitenki aika paljon rahaa,
koska ne on senverran suuremmat pippalot, että väkisinkin menis paljon rahaa ja pukuihin ja kaikkeen.
No mutta ne on minun haaveita ja saa nähdä toteuttaako tuo mun rakkaani sitä vai ei. Se jää nähtäväksi. Kyllä senkin on kuitenkin pakko jotakin merkata kun ollaan
näin pitkälle jaksettu ja vaikka mitä kaikkea on tullut eteen niin silti ollaan yhdessä pysytty. Senkin voi luokitella jonkinasteen ihmeeksi.
Tämä teksti nyt oli enemmänkin tälläinen mikä kertoo enemmän tästä minun ja miehen päivästä, mutta koitetaan jatkossa pysyä siinä pääaiheessa eli
lähinnä Antonissa ja minussa.
